loppu on lähellä..

Sunnuntaina menimme jumiksen jälkeen porukalla intialaiseen ravintolaan syömään. Aterian päätyttyä tarjoilija tuli pöydämme luo ja kysyi mielestäni selkeällä englannilla "Is this the end?" Ihmettelin vähän sananvalintaa, mutta oletin hänen viittaavan ruokailumme päättymiseen, että emme ota jälkkäriä. vastasin "Yes, this is the end. Can we have the check, please?" Heidi katsoi mua vedet silmissä -tarjoilija olikin kysynyt "Any dessert?" Mitähän mahtoi tarjoilijakin mun vastauksesta tuumia? No, tarjosin kuitenkin koko seurueelle makeat naurut jälkkäriksi!
Valitettavasti Hessu sai sunnuntaina kuumeen, ja menin siis maanantaina yksin lastenkotiin. Siellä ei ollutkaan tavallinen koulupäivä vastassa, vaan aamupäivän siivosin luokkaa opettajan kanssa, kuurasimme rätillä lattiat ja pesimme kaikki ikkunat talosta, siinä oli tummilla naisilla nauramista kun meikäläinen hääräs polvillaan lainatussa afrikkalaisessa hameessa (jottei vaatteet sotkeentuis) lattiiaa pesemässä. Kyllä he kehuivatkin ja sanoivat että olen ihan sambialainen nainen! (ainakin otin tuon kohteliaisuutena) kymppi teen jälkeen opettaja ilmoitti lähtevänsä kotiin.. mietin freneettisesti mitä ihmettä minä siellä vielä tekisin kolme tuntia??

Sitten sain idean jonka ehdotin opelle: saisinko pitää lapsille raamattuopetuksen? Ilman muuta sain! Ja eikun tuumasta toimeen! Askartelin valmiiksi puunrungon isolle paperille ja tein sarjakuvan Sakkeuksesta. Sarjakuvan avulla sitten kerroin tarinan ja menimme kaikki yhdessä ulos poimimaan lehtiä ja kukikia kuvaa varten,

siellä se Sakkeus istuu puussa ja kuvateksti sanoo "Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." luuk. 19:10

Motivoituneena onnistuneen maanantain jälkeen menin kotiin ja aloin heti valmistella tiistain työpäivää! Pyysin Hessulta apua piirtämään kartan ja mallinuket ja sitten maalasin kartan valmiiksi vesiväreillä, lapset askartelivat tätäkin innoissaan,

mutta auktoriteetti oli tiistaina vähän hukassa. Yritimme saada lasten huomion aamun oppitunneilla, mutta opettajan poissaollessa meillä ei ollut mitään mahiksia pitää heitä kurissa. Kiehuin sisältä ja päätin säikäyttää lapset lyömällä nyrkin pöytään, tämä vain innosti heitä meluamaan lisää!! Heti kun opettaja astui huoneeseen lapset muuttuivat pikkupiruista enkeleiksi. Opettajaa he kunnioittavat, tai sanoisinko pelkäävät ruumillisen kurituksen pelon tähden..
Meillä oli työpäivän päätyttyä vähän samat fiilikset kuin kodin koirilla keskipäivällä auringon pohottaessa vaila varjon häivää..