Tänä aamuna raivasin kamppeeni ja petivaatteni ja muutin Hessun huoneeseen. Syynä suuresti odotetut vieraat.Olen siis jälleen terve ja täysissä voimissani. Tai, no viimeinen vuorokausi vei kyllä aika hapoille kun jännitin, pääsevätkö mun porukat perille asti tänne Sambiaan. Heidän reittinsä kulki Göteborg-Amsterdam-Nairobi-Lusaka ja enkun kielen taito heillä on samaa luokkaa kun mun Kiina.. Monta rukousta tuli lähetettyä yläkertaan, mutta kyllä he nyt tätä kirjoittaessa onnelisesti nukkuvat mun huoneessa! Matkakin oli kuulemma sujunut ongelmitta. Toivottavasti saavat levättyä moskeijasta kuuluvasta kailotuksesta huolimatta. Itse herään joka aamu kello kuusi siihen, kun koira ja juna huutavat kilpaa..
En muista, olenko maininnut, että tosiaan asumme muslimi alueella ja moskeija on ihan korttelin päässä. Eilen, kun olimme Hessun kanssa kävelyllä tulin siihen johtopäätökseen että nukun kasvot Mekkaan päin..nippelitietoa kiinnostuneille..
Keskiviikkona lähdemme viikon lomalle etelään, Livingstoneen ja Botswanassakin käymme, joten kirjoitan seuraavan kerran virkistyynenä loman jäljiltä!
I morse röjde jag mina grejer och sängkläder och flyttadse in i Hessus rum. Orsaken var två mycket längtade gäster. Jag är alltså frisk igen, och i mina fulla krafter. Eller, det senaste dygnet tog ganska mycket på krafterna eftersom jag var spänd över ifall mina föräldrar skulle ta sig ända hit till Sambia. Deras rutt gick Göteborg-Amsterdam-Nairobi-Lusaka och deras kunskaper i engelska ligger på samma nivå som min kinesiska...det blev många böner till himlen, men medan jag skriver det här, så ligger dom nöjda och sover i mitt rum! Resan hade också gått bra. Hoppas de kan vila trots tjutandet från moskén. Själv vaknar jag varje morgon klockan sex till att hunden och tåget tjuter ikapp..
Jag kommer inte ihåg, om jag har nämnt att vi bor på ett muslimskt område och moskén är bara ett kvarter bort. Igår, när jag och Hessu var på promenad kom jag till den slutsatsen att jag sover med ansiktet vänt mot Mecka.. väldigt relevant information..
På onsdag åker vi söderut, till Livingstone på semester och besöker även Botswana, så nästa gång skriver jag efter semestern, utvilad!
maanantai 3. marraskuuta 2008
torstai 30. lokakuuta 2008
Alla sama suomeksi..
selaa alas, niin löydät saman tekstin suomeksi..
Det har gått oförlåtligt lång tid sedan jag senast skrev. Jag lägger skulden på att jag saknar naturlig benägenhet till att uttrycka mig själv skriftligt och att vi haft otroligt mycket att göra och tänka på sista tiden. Förrförra helgen tillbringade vi med familjen Auvinen (den andra missionärsfamiljen och min handledare här) i Lower Zambezi som alltså ligger vid Zambezi floden, vi kunde se Zimbabwe på andra sidan! Jag och Heidi sov i tält och vi fick njuta av naturens ljud från det att mörkret föll vid 6 tiden tills solen gick upp vid 5. På kvällen steg elefanterna och flodhästarna upp ur vattnet för att äta, och under natten spelade gräshopporna och grodorna serenad för oss. Vid gryningen tog sig elefanterna högljutt trytande och noshörningarna extraordinärt låtande –nästan som trasiga båtmotorer tillbaka ner till floden för att dricka och bada. Vi var även på en officiell safari i det närliggande naturreservatet där vi såg ett ungt lejonpar på 6 meters avstånd! Dessutom fanns det sebror, antiloper, flodhästar, elefanter, krokodiler och fåglar. Den bästa djurupplevelsen fick vi ändå när jag, Hessu och Uike (familjens dotter) var och kylde oss i poolen och en jättestor elefant traskade rätt igenom gården!! Där drog den genom gräsmattan som ingenting och tog för sig av blommor och grenar från träd! Det var en häftig upplevelse!
Vi hade även alltid objudna gäster vid middagstid. Så fort vi fått eld på spisen så började aporna vimla i träden. De stannade inte där, utan var så pass arroganta att de tog sig ner på borden för att sno vår mat så fort man tittade bort. Det var en riktig show när jag och Jaana försökte jaga bort dem!
När vi kommit tillbaka till Lusaka var det dags för födelsedagsfirande. Arkkilas yngsta dotter, Joanna hade fyllt fem år på söndag och vi var bjudna på kalas. Programmet innehöll bland annat mumindomino, pyssel och diverse lekar. Jag njöt av fulla drag av att få leka och bete mig som ett barn! Jag och Hessu hade gjort en skattkarta till Joanna, i änden fanns en skatt = en burk med hemmagjorda kakor och godis, och med lite hjälp så hittade vår lilla födelsedagsflicka sin skatt!
Efter några dagars vila var det dags att resa igen, denna gången riktade vi bilen mot Ndola, och syftet var ett läger för ungdomar. Detta var på fredagen, Sambias självständighetsdag. Jag hade väntat mig massor av självständighetsfirande, men festandet på gatorna riktade sig mest till det uppkommande presidentvalet. Folk åker omkring i sina bilar, tutar, skriker och visar med handmärken vilken kandidat de stödjer. Med mig i vår bil fanns Hessu, Ville, Diana, John, Homary (ungdomspastor), Fatuma och hennes yngsta son och Brian (ungdoms kordinator). Resesällskapet var angenämt och vi hade roligt! Vi ungdomar, det vill säga jag, Hessu, Diana och Brian tillbringade fredags kvällen i vår Guest House’s aula. Vi satt uppe sent och pratade och följde halft nån inhemsk såpopera. Det var trevligt att bara prata och tillbringa tid med jämngamla.
Vårt programansvar på lägret innehöll en timmas bana med idén att ungdomarna skulle lära sig att tillsammans är stark och att alla har något att ge varandra. På lägret fanns en tjej, Katherine som gjorde små flätor på mig. Hessu skrattade åt dem eftersom min vita hjässa lös igenom. Nåja, jag behöver i alla fall inte fundera på hur jag ska lägga håret på ett tag. På söndag fick jag ännu oväntat möjlighet att hålla söndagsskola innan vår resa hemåt. Vi hann även äta lunch som kvinnorna lagat. Vi serverades get som Brian slaktat på morgonen och så klart –nshima.. (nationalrätten).
På måndagen vaknade jag illamående och tillbringade dagen liggandes i vågrätt ställning, men på tisdagen mådde jag redan bättre och var uppe ur sängen.
Det har gått oförlåtligt lång tid sedan jag senast skrev. Jag lägger skulden på att jag saknar naturlig benägenhet till att uttrycka mig själv skriftligt och att vi haft otroligt mycket att göra och tänka på sista tiden. Förrförra helgen tillbringade vi med familjen Auvinen (den andra missionärsfamiljen och min handledare här) i Lower Zambezi som alltså ligger vid Zambezi floden, vi kunde se Zimbabwe på andra sidan! Jag och Heidi sov i tält och vi fick njuta av naturens ljud från det att mörkret föll vid 6 tiden tills solen gick upp vid 5. På kvällen steg elefanterna och flodhästarna upp ur vattnet för att äta, och under natten spelade gräshopporna och grodorna serenad för oss. Vid gryningen tog sig elefanterna högljutt trytande och noshörningarna extraordinärt låtande –nästan som trasiga båtmotorer tillbaka ner till floden för att dricka och bada. Vi var även på en officiell safari i det närliggande naturreservatet där vi såg ett ungt lejonpar på 6 meters avstånd! Dessutom fanns det sebror, antiloper, flodhästar, elefanter, krokodiler och fåglar. Den bästa djurupplevelsen fick vi ändå när jag, Hessu och Uike (familjens dotter) var och kylde oss i poolen och en jättestor elefant traskade rätt igenom gården!! Där drog den genom gräsmattan som ingenting och tog för sig av blommor och grenar från träd! Det var en häftig upplevelse!
Vi hade även alltid objudna gäster vid middagstid. Så fort vi fått eld på spisen så började aporna vimla i träden. De stannade inte där, utan var så pass arroganta att de tog sig ner på borden för att sno vår mat så fort man tittade bort. Det var en riktig show när jag och Jaana försökte jaga bort dem!
När vi kommit tillbaka till Lusaka var det dags för födelsedagsfirande. Arkkilas yngsta dotter, Joanna hade fyllt fem år på söndag och vi var bjudna på kalas. Programmet innehöll bland annat mumindomino, pyssel och diverse lekar. Jag njöt av fulla drag av att få leka och bete mig som ett barn! Jag och Hessu hade gjort en skattkarta till Joanna, i änden fanns en skatt = en burk med hemmagjorda kakor och godis, och med lite hjälp så hittade vår lilla födelsedagsflicka sin skatt!
Efter några dagars vila var det dags att resa igen, denna gången riktade vi bilen mot Ndola, och syftet var ett läger för ungdomar. Detta var på fredagen, Sambias självständighetsdag. Jag hade väntat mig massor av självständighetsfirande, men festandet på gatorna riktade sig mest till det uppkommande presidentvalet. Folk åker omkring i sina bilar, tutar, skriker och visar med handmärken vilken kandidat de stödjer. Med mig i vår bil fanns Hessu, Ville, Diana, John, Homary (ungdomspastor), Fatuma och hennes yngsta son och Brian (ungdoms kordinator). Resesällskapet var angenämt och vi hade roligt! Vi ungdomar, det vill säga jag, Hessu, Diana och Brian tillbringade fredags kvällen i vår Guest House’s aula. Vi satt uppe sent och pratade och följde halft nån inhemsk såpopera. Det var trevligt att bara prata och tillbringa tid med jämngamla.
Vårt programansvar på lägret innehöll en timmas bana med idén att ungdomarna skulle lära sig att tillsammans är stark och att alla har något att ge varandra. På lägret fanns en tjej, Katherine som gjorde små flätor på mig. Hessu skrattade åt dem eftersom min vita hjässa lös igenom. Nåja, jag behöver i alla fall inte fundera på hur jag ska lägga håret på ett tag. På söndag fick jag ännu oväntat möjlighet att hålla söndagsskola innan vår resa hemåt. Vi hann även äta lunch som kvinnorna lagat. Vi serverades get som Brian slaktat på morgonen och så klart –nshima.. (nationalrätten).
På måndagen vaknade jag illamående och tillbringade dagen liggandes i vågrätt ställning, men på tisdagen mådde jag redan bättre och var uppe ur sängen.
long time, no see..
On taas kulunut anteeksiantamattoman kauan siitä, kun viimeksi kirjoitin. Pistän sen sen piikkiin, että minulta puuttuu luonnollista taipumusta kirjalliseen itseilmaisuun sekä että on ollut vallan kiireistä ja menokasta meininkiä viime aikoina. Toissa viikonlopun vietimme Auvisten (toinen lähettiperheistä, harjoitteluohjaajamme) perheen kanssa Lower Zambezilla joka on siis Zambezi joen varrella, Zimbabwe näkyi joen toiselta puolen! Nukuimme Hessun kanssa teltassa ja saimme nauttia pimeän saavuttua kl.6 jälkeen aina aamu viiteen, auringon nousuun saakka kaikenlaisista luonnon äänistä. Illalla elefantit sekä virtahevot nousivat joesta syömään, yöllä heinäsirkat ja sammakot lauloivat meille serenadia ja aamun koittaessa norsut jälleen äänekkäästi kärsällään töräytellen ja virtahevot ainutlaatuisesti äännähdellen -kuulostivat melkein rikkinäisiltä veneen moottoreilta, vaelsivat takaisin joelle juomaan ja uimaan. Kävimme myös ihan virallisella safarilla viereisessä luonnonpuistossa jossa näimme nuoren leijonapariskunnan noin 6 metrin etäisyydeltä! Lisäksi siellä oli seebroja, antilooppeja, virtehepoja, norsuja, krokotiileja ja lintuja. Parhaimman eläinkokemuksen saimme kuitenkin kun olimme Hessun ja Uiken (Auvisten tytär) kanssa altaalla vilvoittelemassa. Pihan poikki tallusteli jättikokoinen elefantti!! Siinä se veteli nurmikon läpi muina miehinä ja jäi sitten välillä repimään kukkapenkistä ja puista kukkia ja lehtiä naposteltavaksi!! Se oli hurjan mahtava kokemus!
Meillä kävi myös aina ruoka-aikaan kutsumattomia vieraita. Heti kun ruoka saatiin liedelle, alkoivat apinat vilistä puun oksilla. Eivätkä ne siellä pysyneet, vaan olivat niin röyhkeitä, että heti silmän välttäessä ne tulivat varastamaan ruokaamme suoraan pöydiltä! Siinä olikin näytöstä kerrakseen kun me Jaanan kanssa yritimme niitä hätyytellä pois.
Saavuttuamme takaisin Lusakaan oli aika viettää synttäreitä. Arkkiloitten nuorin tytär Joanna oli täyttänyt sunnuntaina 5v. ja meidät oli kutsuttu tiistaina synttärikesteille. Ohjelmaan kuului mm. muumidominoa, askartelua, ja leikkejä. Nautin täysin siemauksin kun pääsin leikkimään ja rellestämään! Teimme Hessun kanssa Joannalle aarrekartan, jonka päässä oli aarre =purkillinen keksejä ja karkkia, pienellä avustuksella sankarimme löysikin aarteensa!
Parin päivän levon jälkeen oli taas aika lähteä reissuun, tällä kertaa suuntasimme Ndolaan ja kyseessä oli nuorten leiri. Tämä oli perjantaina, Sambian itsenäisyyspäivänä. Oli odottanut paljon juhlintaa, mutta juhlinta kaduilla oli enimmäkseen suunnattu tuleviin presidentinvaaleihin. Ihmiset ajelee ympäri autoissaan, tyyttäilee, huutelee ja näyttelee käsimerkein mitä ehdokasta he kannustavat. Meidän autossa oli mukana minä, Hessu, Ville, Diana, John, Homary (nuorisopastori), Fatuma ja hänen pikku poikansa ja Brian (nuorisotyön kordinaattori). Matkaseura oli miellyttävä ja meillä oli hauskaa! Me nuoret, eli minä, Hessu, Diana ja Brian valvoimme perjantai- iltana Guest Housimme aulassa jutellen ja puolisilmällä seuraten jotain täkäläistä saippuasarjaa. Oli kiva vain olla oman ikäistensä kanssa ja viettää aikaa. Meidän ohjelmavastuumme rakentui tunnin pituisesta rastiradasta jonka pointtina oli tuoda esille että yhdessä olemme vahvempia kuin yksin ja että jokaisella on jotain annettavaa toisille. Leirillä oli yksi tyttö, Katherine, joka teki minulle pikkuletit, Hessu nauroi niitä kun valkoinen päänahka kuultaa lettien välistä, mutta eipähän tartte hetkeen huolehtia miten tukka laittaa. Sunnuntaina pääsin vielä extempore pitämään pyhäkoulua ennen lähtöämme takaisin kotia päin. Ehdimme myös syömään lounasta jonka naiset olivat valmistaneet. Tarjolla oli aamulla Brianin teurastamaa vuohta ja tietenkin –nshimaa..
Maanantaina heräsin pahoin voivana ja päivä kului vaakatasossa maaten, märehtien viikonlopun ruokia. Tiistaina olo oli jo parempi ja jaksoin nousta ylös sängystä.
Meillä kävi myös aina ruoka-aikaan kutsumattomia vieraita. Heti kun ruoka saatiin liedelle, alkoivat apinat vilistä puun oksilla. Eivätkä ne siellä pysyneet, vaan olivat niin röyhkeitä, että heti silmän välttäessä ne tulivat varastamaan ruokaamme suoraan pöydiltä! Siinä olikin näytöstä kerrakseen kun me Jaanan kanssa yritimme niitä hätyytellä pois.
Saavuttuamme takaisin Lusakaan oli aika viettää synttäreitä. Arkkiloitten nuorin tytär Joanna oli täyttänyt sunnuntaina 5v. ja meidät oli kutsuttu tiistaina synttärikesteille. Ohjelmaan kuului mm. muumidominoa, askartelua, ja leikkejä. Nautin täysin siemauksin kun pääsin leikkimään ja rellestämään! Teimme Hessun kanssa Joannalle aarrekartan, jonka päässä oli aarre =purkillinen keksejä ja karkkia, pienellä avustuksella sankarimme löysikin aarteensa!
Parin päivän levon jälkeen oli taas aika lähteä reissuun, tällä kertaa suuntasimme Ndolaan ja kyseessä oli nuorten leiri. Tämä oli perjantaina, Sambian itsenäisyyspäivänä. Oli odottanut paljon juhlintaa, mutta juhlinta kaduilla oli enimmäkseen suunnattu tuleviin presidentinvaaleihin. Ihmiset ajelee ympäri autoissaan, tyyttäilee, huutelee ja näyttelee käsimerkein mitä ehdokasta he kannustavat. Meidän autossa oli mukana minä, Hessu, Ville, Diana, John, Homary (nuorisopastori), Fatuma ja hänen pikku poikansa ja Brian (nuorisotyön kordinaattori). Matkaseura oli miellyttävä ja meillä oli hauskaa! Me nuoret, eli minä, Hessu, Diana ja Brian valvoimme perjantai- iltana Guest Housimme aulassa jutellen ja puolisilmällä seuraten jotain täkäläistä saippuasarjaa. Oli kiva vain olla oman ikäistensä kanssa ja viettää aikaa. Meidän ohjelmavastuumme rakentui tunnin pituisesta rastiradasta jonka pointtina oli tuoda esille että yhdessä olemme vahvempia kuin yksin ja että jokaisella on jotain annettavaa toisille. Leirillä oli yksi tyttö, Katherine, joka teki minulle pikkuletit, Hessu nauroi niitä kun valkoinen päänahka kuultaa lettien välistä, mutta eipähän tartte hetkeen huolehtia miten tukka laittaa. Sunnuntaina pääsin vielä extempore pitämään pyhäkoulua ennen lähtöämme takaisin kotia päin. Ehdimme myös syömään lounasta jonka naiset olivat valmistaneet. Tarjolla oli aamulla Brianin teurastamaa vuohta ja tietenkin –nshimaa..
Maanantaina heräsin pahoin voivana ja päivä kului vaakatasossa maaten, märehtien viikonlopun ruokia. Tiistaina olo oli jo parempi ja jaksoin nousta ylös sängystä.
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
periaatteet pinnalla..
Täällä uudessa kulttuurissa olen ajattelemattani omaksunut monia käytöstapoja. Oletan senkin tavallaan olevan jonkinlainen selviytymismekanismi. Seuraan, kuinka paikalliset käyttäytyvät esimerkiksi tervehtiessä tulijaa kaksin käsin, osoittaakseen että heillä ei ole mitään piiotettavaa ja toimin itse samoin. Tai kuinka he pukeutuvat sunnuntaisin kirkkoon ja saatan itsekin ilmestyä paikalle pitkässä hameessa, vaikka sellaista en pakollakaan Suomessa käyttäisi. Jotenkin ihminen haluaa sulautua joukkoon, jopa siinä määrin että vetää farkkujen sijasta sen hameen kinttuihinsa..
Kuitenkin, vaikka kuinka yrittäisin kameleontin lailla sopeutua ympäristööni en voi välttää sitä, että olen täällä Mzungu -eli valkoihoinen. Ihonvärini tuo mukanaan paikallisille ajatuksen siitä, että olen rikas. Ja siksi saan välillä kohdata myös erityiskohtelua. Väillä se on myönteistä; minulle tarjotaan etupenkkiä linja-autossa tai parasta osaa kanasta, jos on ruoan aika. Toisinaan valkoihoisuus taas tarkoittaa, että minun on maksettava bussimatkastani eri summa kuin paikallisten, tai olen myös nähnyt jossain baarien seinissä ihan kirjoitettuna eri pääsymaksut mustille ja valkoisille!
Olen itse päättänyt olla maksamatta yhtään sen enempää kuin paikallinenkaan (edellyttäen, että tiedän mitä paikalliset maksavat). Tähän päätökseen en ole tullut johtuen rahasta, etteikö minulla olisi varaa maksaa sitä ekstra 50 senttiä, vaan kysymys on puhtaasti periaatteesta. Samasta periaatteesta en myöskään halua nauttia bussin etupenkistä tuulettimineen, jos takapenkille on survottu 20 paikallista.
Viime päivinä ylipäätään on tullut vastaan monta tilannetta, joissa omat periaatteni ja moraalini, kuten myös kohtaamani henkilöiden periaatteet ja moraali on tullut esille. Olen joutunut käsittelemään myös sitä faktaa, että edustan täällä muutakin kuin vain itseäni, olen Katjan lisäksi mm. suomalainen, valkoihoinen sekä kristitty ja nämä "leimat" tuovat välttämättä mukanaan odotuksia. Jotenkin tuntuu, että on tarkkailun alla koko ajan ja pitäisi aina muistaa käyttäytyä esimerkillisesti. Tätä aihetta olen kärsimättömyydessäni valittanut iltarukouksissani Jumalalle..
Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ehkä tämä on myös Jumalan koulua mulle, niin että en näkisi tuota edustuskuntoisuuttani pakkona, vaan haluaisin pyrkiä parhaaseeni = itsehillintään kun homma ei luista, iloon arjen askareissa, kärsivällisyyteen kun sähköt pätkii kesken kahvin keiton jne..
Kuitenkin, vaikka kuinka yrittäisin kameleontin lailla sopeutua ympäristööni en voi välttää sitä, että olen täällä Mzungu -eli valkoihoinen. Ihonvärini tuo mukanaan paikallisille ajatuksen siitä, että olen rikas. Ja siksi saan välillä kohdata myös erityiskohtelua. Väillä se on myönteistä; minulle tarjotaan etupenkkiä linja-autossa tai parasta osaa kanasta, jos on ruoan aika. Toisinaan valkoihoisuus taas tarkoittaa, että minun on maksettava bussimatkastani eri summa kuin paikallisten, tai olen myös nähnyt jossain baarien seinissä ihan kirjoitettuna eri pääsymaksut mustille ja valkoisille!
Olen itse päättänyt olla maksamatta yhtään sen enempää kuin paikallinenkaan (edellyttäen, että tiedän mitä paikalliset maksavat). Tähän päätökseen en ole tullut johtuen rahasta, etteikö minulla olisi varaa maksaa sitä ekstra 50 senttiä, vaan kysymys on puhtaasti periaatteesta. Samasta periaatteesta en myöskään halua nauttia bussin etupenkistä tuulettimineen, jos takapenkille on survottu 20 paikallista.
Viime päivinä ylipäätään on tullut vastaan monta tilannetta, joissa omat periaatteni ja moraalini, kuten myös kohtaamani henkilöiden periaatteet ja moraali on tullut esille. Olen joutunut käsittelemään myös sitä faktaa, että edustan täällä muutakin kuin vain itseäni, olen Katjan lisäksi mm. suomalainen, valkoihoinen sekä kristitty ja nämä "leimat" tuovat välttämättä mukanaan odotuksia. Jotenkin tuntuu, että on tarkkailun alla koko ajan ja pitäisi aina muistaa käyttäytyä esimerkillisesti. Tätä aihetta olen kärsimättömyydessäni valittanut iltarukouksissani Jumalalle..
Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ehkä tämä on myös Jumalan koulua mulle, niin että en näkisi tuota edustuskuntoisuuttani pakkona, vaan haluaisin pyrkiä parhaaseeni = itsehillintään kun homma ei luista, iloon arjen askareissa, kärsivällisyyteen kun sähköt pätkii kesken kahvin keiton jne..
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Jumalan tiet ovat koomiset..
Kirjoittelen tässä vapaapäivän viihteeksi pari riviä..
Meillä on täällä viikolla ollut vähän ongelmia päästä aloittamaan meidän joulunäytelmän tekoa, tai edes ehdoittamaan sellaista nuorille, koska kuorolaisia ei ole harjoituksissa koommin näkynyt. Turhautuneena tekemisen puutteesta rukoilin yksi ilta, että pääsisin jollain tavoin palvelemaan seurakuntaa.
Ja miten siinä kävikään.. lauantai iltana Ville, arjoitteluohjaajamme mies, kysyi haluaisiko joku meistä leipoa ehtoollisleipää sunnutain messuun? Minä suostuin ja pyöräytin neljä ehtoollisleipää tulemaan! resepti oli todella helppo!!
Tänään, kun aamulla sitten menimme kirkkoon oli siellä puolet seurakuntalaisista suomalaisia! Mietin hetken että minne olen tullut, onko siellä meneillään joku yksityistilaisuus mutta pian selvisi että vierailijat olivat Kiteeltä ja osa sieltä jostain evankelisesta opistosta. Tuli evankeliumitekstin luvun aika, mutta vieralijoiden suomenkileinen raamattu oli lähtenyt herra "vara rehtorin" mukaan joten sain jälleen mahdollisuuden palvella seurakuntaa lukemalla päivän evankeliumitekstin suomeksi. Kyllä hymyilytti saarnan aikana tuo Jumalan ihmeellisyys, en olisi ensikädessä arvannut kun rukoilin että pääsisin seurakuntaa täällä palvelemaan että se tapahtuisi heti samalla viikolla ja vielä suomeksi :) Ehkä nää on näitä Jumalan muistutuksia mulle kaikkivaltiudestaan..
Herran haltuun kaverit!
Meillä on täällä viikolla ollut vähän ongelmia päästä aloittamaan meidän joulunäytelmän tekoa, tai edes ehdoittamaan sellaista nuorille, koska kuorolaisia ei ole harjoituksissa koommin näkynyt. Turhautuneena tekemisen puutteesta rukoilin yksi ilta, että pääsisin jollain tavoin palvelemaan seurakuntaa.
Ja miten siinä kävikään.. lauantai iltana Ville, arjoitteluohjaajamme mies, kysyi haluaisiko joku meistä leipoa ehtoollisleipää sunnutain messuun? Minä suostuin ja pyöräytin neljä ehtoollisleipää tulemaan! resepti oli todella helppo!!
Tänään, kun aamulla sitten menimme kirkkoon oli siellä puolet seurakuntalaisista suomalaisia! Mietin hetken että minne olen tullut, onko siellä meneillään joku yksityistilaisuus mutta pian selvisi että vierailijat olivat Kiteeltä ja osa sieltä jostain evankelisesta opistosta. Tuli evankeliumitekstin luvun aika, mutta vieralijoiden suomenkileinen raamattu oli lähtenyt herra "vara rehtorin" mukaan joten sain jälleen mahdollisuuden palvella seurakuntaa lukemalla päivän evankeliumitekstin suomeksi. Kyllä hymyilytti saarnan aikana tuo Jumalan ihmeellisyys, en olisi ensikädessä arvannut kun rukoilin että pääsisin seurakuntaa täällä palvelemaan että se tapahtuisi heti samalla viikolla ja vielä suomeksi :) Ehkä nää on näitä Jumalan muistutuksia mulle kaikkivaltiudestaan..
Herran haltuun kaverit!
perjantai 10. lokakuuta 2008
jylinää ja mylskettä!
Kävimme keskiviikkona Hessun kanssa elokuvissa katsomassa Mamma Mia, oli koomista nähdä laulava Pierce Brosnan! :D
Torstaina kuoroon ei ilmaantunut muita kuin me ja kaksi muuta tyyppiä. Meille syntyi kuitenkin hyvät keskustelut liittyen kieliongelmiin. Kerroimme kuinka ikävältä tuntuu, kun emme ymmärrä sanaakaan kun he keskustelevat kuoron aikana nianjaksi. Viesti taisi mennä perille ja toinen miehistä sanoi ymmärtävänsä, koska kun hän matkustaa maan toiselle puoolelle, ei hänellä ja paikkakuntalaisilla välttämättä ole yhteistä kieltä.. ja nyt puhutaan kuitenkin samasta maasta, tuntuu kyllä aika hullulta kun asiaa mietti, vähän niin kuin että lähtisin vaikka savoon enkä ymmärtäisi mitä siellä puhutaan!
Tänään meillä sitten on ollut käytännössä vapaapäivä. Lähdimme jo aamupäivällä yhden hotellin altaalle ottamaan aurinkoa, ja sitä sainkin siinä määrin että vatsa paloi.. siellä auringossa maatessa samalla suunnittelimme ensi viikon raamattuopetusta. Viereisestä palmusta tipahti pieni linnunpoikanen maahan, ei tainnu kovin vanha olla.
vain hetki sen jälkeen kun olimme siirtyneet altaalta ravintolan puolelle alkoi jyrisemään pahan entuisesti. Mielessäni ehti vain käydä rukous ettei auringon palvonta päiväni päättyisi tähän kun jo taivaalta alkoi satamaan vettä suoraan sanottuna kaatamalla!!
Hädissäni kysyin tarjoilijalta, että nytkö täällä sataa tästä lähtien koko ajan, mutta onnekseni sain kuulla, että kunnon sateet alkaa vasta marras-joulukuussa. Eli ehdin vielä parannella rusketustani!
Torstaina kuoroon ei ilmaantunut muita kuin me ja kaksi muuta tyyppiä. Meille syntyi kuitenkin hyvät keskustelut liittyen kieliongelmiin. Kerroimme kuinka ikävältä tuntuu, kun emme ymmärrä sanaakaan kun he keskustelevat kuoron aikana nianjaksi. Viesti taisi mennä perille ja toinen miehistä sanoi ymmärtävänsä, koska kun hän matkustaa maan toiselle puoolelle, ei hänellä ja paikkakuntalaisilla välttämättä ole yhteistä kieltä.. ja nyt puhutaan kuitenkin samasta maasta, tuntuu kyllä aika hullulta kun asiaa mietti, vähän niin kuin että lähtisin vaikka savoon enkä ymmärtäisi mitä siellä puhutaan!
Tänään meillä sitten on ollut käytännössä vapaapäivä. Lähdimme jo aamupäivällä yhden hotellin altaalle ottamaan aurinkoa, ja sitä sainkin siinä määrin että vatsa paloi.. siellä auringossa maatessa samalla suunnittelimme ensi viikon raamattuopetusta. Viereisestä palmusta tipahti pieni linnunpoikanen maahan, ei tainnu kovin vanha olla.
vain hetki sen jälkeen kun olimme siirtyneet altaalta ravintolan puolelle alkoi jyrisemään pahan entuisesti. Mielessäni ehti vain käydä rukous ettei auringon palvonta päiväni päättyisi tähän kun jo taivaalta alkoi satamaan vettä suoraan sanottuna kaatamalla!!
Hädissäni kysyin tarjoilijalta, että nytkö täällä sataa tästä lähtien koko ajan, mutta onnekseni sain kuulla, että kunnon sateet alkaa vasta marras-joulukuussa. Eli ehdin vielä parannella rusketustani!
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
loppu on lähellä..
Sunnuntaina menimme jumiksen jälkeen porukalla intialaiseen ravintolaan syömään. Aterian päätyttyä tarjoilija tuli pöydämme luo ja kysyi mielestäni selkeällä englannilla "Is this the end?" Ihmettelin vähän sananvalintaa, mutta oletin hänen viittaavan ruokailumme päättymiseen, että emme ota jälkkäriä. vastasin "Yes, this is the end. Can we have the check, please?" Heidi katsoi mua vedet silmissä -tarjoilija olikin kysynyt "Any dessert?" Mitähän mahtoi tarjoilijakin mun vastauksesta tuumia? No, tarjosin kuitenkin koko seurueelle makeat naurut jälkkäriksi!
Valitettavasti Hessu sai sunnuntaina kuumeen, ja menin siis maanantaina yksin lastenkotiin. Siellä ei ollutkaan tavallinen koulupäivä vastassa, vaan aamupäivän siivosin luokkaa opettajan kanssa, kuurasimme rätillä lattiat ja pesimme kaikki ikkunat talosta, siinä oli tummilla naisilla nauramista kun meikäläinen hääräs polvillaan lainatussa afrikkalaisessa hameessa (jottei vaatteet sotkeentuis) lattiiaa pesemässä. Kyllä he kehuivatkin ja sanoivat että olen ihan sambialainen nainen! (ainakin otin tuon kohteliaisuutena) kymppi teen jälkeen opettaja ilmoitti lähtevänsä kotiin.. mietin freneettisesti mitä ihmettä minä siellä vielä tekisin kolme tuntia??
Sitten sain idean jonka ehdotin opelle: saisinko pitää lapsille raamattuopetuksen? Ilman muuta sain! Ja eikun tuumasta toimeen! Askartelin valmiiksi puunrungon isolle paperille ja tein sarjakuvan Sakkeuksesta. Sarjakuvan avulla sitten kerroin tarinan ja menimme kaikki yhdessä ulos poimimaan lehtiä ja kukikia kuvaa varten,
siellä se Sakkeus istuu puussa ja kuvateksti sanoo "Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." luuk. 19:10
Motivoituneena onnistuneen maanantain jälkeen menin kotiin ja aloin heti valmistella tiistain työpäivää! Pyysin Hessulta apua piirtämään kartan ja mallinuket ja sitten maalasin kartan valmiiksi vesiväreillä, lapset askartelivat tätäkin innoissaan,
mutta auktoriteetti oli tiistaina vähän hukassa. Yritimme saada lasten huomion aamun oppitunneilla, mutta opettajan poissaollessa meillä ei ollut mitään mahiksia pitää heitä kurissa. Kiehuin sisältä ja päätin säikäyttää lapset lyömällä nyrkin pöytään, tämä vain innosti heitä meluamaan lisää!! Heti kun opettaja astui huoneeseen lapset muuttuivat pikkupiruista enkeleiksi. Opettajaa he kunnioittavat, tai sanoisinko pelkäävät ruumillisen kurituksen pelon tähden..
Meillä oli työpäivän päätyttyä vähän samat fiilikset kuin kodin koirilla keskipäivällä auringon pohottaessa vaila varjon häivää..
Valitettavasti Hessu sai sunnuntaina kuumeen, ja menin siis maanantaina yksin lastenkotiin. Siellä ei ollutkaan tavallinen koulupäivä vastassa, vaan aamupäivän siivosin luokkaa opettajan kanssa, kuurasimme rätillä lattiat ja pesimme kaikki ikkunat talosta, siinä oli tummilla naisilla nauramista kun meikäläinen hääräs polvillaan lainatussa afrikkalaisessa hameessa (jottei vaatteet sotkeentuis) lattiiaa pesemässä. Kyllä he kehuivatkin ja sanoivat että olen ihan sambialainen nainen! (ainakin otin tuon kohteliaisuutena) kymppi teen jälkeen opettaja ilmoitti lähtevänsä kotiin.. mietin freneettisesti mitä ihmettä minä siellä vielä tekisin kolme tuntia??
Sitten sain idean jonka ehdotin opelle: saisinko pitää lapsille raamattuopetuksen? Ilman muuta sain! Ja eikun tuumasta toimeen! Askartelin valmiiksi puunrungon isolle paperille ja tein sarjakuvan Sakkeuksesta. Sarjakuvan avulla sitten kerroin tarinan ja menimme kaikki yhdessä ulos poimimaan lehtiä ja kukikia kuvaa varten,
siellä se Sakkeus istuu puussa ja kuvateksti sanoo "Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." luuk. 19:10
Motivoituneena onnistuneen maanantain jälkeen menin kotiin ja aloin heti valmistella tiistain työpäivää! Pyysin Hessulta apua piirtämään kartan ja mallinuket ja sitten maalasin kartan valmiiksi vesiväreillä, lapset askartelivat tätäkin innoissaan,
mutta auktoriteetti oli tiistaina vähän hukassa. Yritimme saada lasten huomion aamun oppitunneilla, mutta opettajan poissaollessa meillä ei ollut mitään mahiksia pitää heitä kurissa. Kiehuin sisältä ja päätin säikäyttää lapset lyömällä nyrkin pöytään, tämä vain innosti heitä meluamaan lisää!! Heti kun opettaja astui huoneeseen lapset muuttuivat pikkupiruista enkeleiksi. Opettajaa he kunnioittavat, tai sanoisinko pelkäävät ruumillisen kurituksen pelon tähden..
Meillä oli työpäivän päätyttyä vähän samat fiilikset kuin kodin koirilla keskipäivällä auringon pohottaessa vaila varjon häivää..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
